Puheenvuoro
Paremmalla perustelulla voittaa harvoin väittelyn, saati saa ihmisiä mukaan.
Puheenvuorossa käyn läpi Ajattelun johtamisen kolme tasoa: oman ajattelun, toisten ajattelun ja yhteisen ajattelun.
Kuulijat kokeilevat ilmiöt itse. Vapaaehtoinen kertoo minuutin ajan työstään, ja kerron, mitä kuulin: miten hän rakenteellisesti ajattelee ja mikä hänelle on tärkeää.
- Avauskoe: sali jaetaan kahtia. Molemmat puolet saavat saman faktan eri tavalla kerrottuna ja tekevät yleensä eri päätöksen.
- Oma ajattelu: mikä on havaintoa ja mikä tulkintaa.
- Toisten ajattelu: mitä kuulet minuutin puheesta.
- Yhteinen ajattelu: miten sama viesti kerrotaan eri kuulijoille ja mitä vastarinta kertoo.
Lopuksi jokainen valitsee yhden ihmisen, jonka kanssa kokeilee opittua ensi viikolla. Saatavana myös 30 ja 90 minuutin versiona.


